173/366 Ajatusten sanoja muidenkin puolesta

Olen kohta puolen vuoden ajan kirjoitellut postauksia elämästä ja muutoksesta monelta kantilta. Olen saanut teiltä monia kauniita viestejä ja kommentteja siitä, että kirjoitukseni ovat koskettaneet ja kuvanneet eri tavoilla teidänkin kokemuksianne elämän varrelta. Kiitos teille niistä, jatketaan keskustelua vastaisuudessakin!

Yksi keskeisistä tavoitteistani tälle vuodelle oli tutkia omaa kirjoittajuuttani ja sanallistamisen taitoani. Tämä projekti on ollut siinä tärkeässä osassa ja vahvistanut luottamustani siihen, että päivittäinen tekstinikkarointi sujuu kivuttomasti.

Olen hoksannut, että pienistä puroista syntyy isoja virtoja ja että kirjan kirjoittaminen puolessa vuodessa ei ole mitenkään kireä aikataulu.

Varsinainen tekstin tuottaminen ei ehkä ole se isoin haaste, jos haluamme julkaista kirjoituksiamme. Kipuilu voi liittyä epäröintiimme luottaa tarpeeseemme kirjoittaa ja omaan ilmaisuumme aiheemme äärellä.

Olen hakenut sanoja ja hapuillut niiden kanssa. Olen kokenut välillä onnistuneeni sanallistamaan hankalia ja ilmaisua väistäviäkin asioita ja joku on silloin sanonut, että tuntuu kuin olisin saanut vangittua paperille heidän ajatuksiaan.

Epäröintimme äärellä meille voi olla voimauttava ajatus se, että emme kirjoita vain omasta puolestamme, vaan myös muiden puolesta. Niiden puolesta, jotka kokevat olevansa yksin tai ehkä hukassakin mietteineen tai jotka eivät ole vielä saaneet sanoja kesytettyä ilmaisemaan sitä, mikä heissä etsii ja kaipaa ilmaisua.

Rohkaisen toisinaan itseäni kirjoittamaan asioista monelta kantilta siksi, että joku toinen ehkä tarvitsee sanojani ja että minulle itsellenikin on arvokasta saada puettua sanoiksi se, mistä asioissa on kysymys.

Haluan myös luottaa niihin sisältöihin, jotka minusta nousevat. Meillä jokaisella on oma suodattimemme, jonka kautta poimimme asioita, jotka ovat tosia ja merkityksellisiä – ehkä jollekin toisellekin.

Mistä sinä haluat puhua ja kirjoittaa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *