175/366 Itte ja yhdessä tekeminen 2/2

Kun koen, että teen liikaa yksin, tuumaan hetken ja sanon, että ”hei, mulle tää avun pyytäminen on joskus vähän haastavaa, mites me saatais aikaan yhteistä tekemistä”. Silti yhteistä tekemistä ei välttämättä synny, vaikka sovitaan yhteisen tekemisen aikaansaamis-palaveri, johon puolet porukasta unohtaa tulla.

Minä sitten pohdin, että yksin munko hommani tämä yhteinen asia on, vaikka ei siinä mitään, kyllähän tää multa hoituu, vaikka joskus harmittaa, jos muut tuntuu pitävän niitä mun tekemisiäni itsestäänselvyytenä.

Toisaalta on paljon sellaisia elämän yhteisöjä ja vuoro-vaikutustilanteita, joissa tällaiset asiat hoituvat ihan ookoo, vaikka vähän ohuemminkin hätäaputaidoin.

Työyhteisöissä yhteinen tekeminen toimii kuin junan vessa, perheessä avun tarpeet ja auttamiset lomittuvat luontevasti ja yksinyrittäjänä ystävällistä ja mutkatonta apua saa yrittäjätutuilta tai ainakin laskua vastaan.

Vapaaehtoistyö ja sen koordinoiminen on siinä mielessä suuri opettaja meille itse kullekin, että se nostaa esiin näitä hiljaisia asenteita ja kulttuurieroja, vaikkei niistä välttämättä juuri koskaan puhutakaan.

Itse haluaisin edetä niin, että kysyn, että mitäs me halutaan tehdä yhdessä ja kuka haluaisi ja osaisi tehdä mitäkin, mutta maailma tuntuisi toivovan, että asioita nakitetaan, jotta saa sitten tehdessään jupista.

Tarkemmin pohtien voi olla niin, että meissä pahoin-voinnin kuplalaisissa on kyllä avun pyytämisen taitoa, mutta me emme halua tekemisillämme saattaa ketään tilanteisiin, joissa he joutuvat tekemään asioita vain, koska me vaadimme, eivätkä he kehdanneet kieltäytyä.

Jos joku haluaa tehdä ja saada aikaan yhdessä jotain, hän sen varmaan kertoo. Niin minä toiveikkaasti ajattelen.

Vaan ei maailma ihan niin taida pyöriä, ainakaan ihan kaikissa arkemme mikrotodellisuuksissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *