67. Äärirajoista ja seikkailuista, joita moni muu ei koe

Katsoin eilen Extremepäiväkirjat-sarjaa, kun mainoksessa Lotta Hintsa sanoi, että “kukaan ei oo koskaan sanonut, mutta riittävän hyvä ei oo tarpeeksi hyvä”. Siinä jokin puhuttelee minua syvästi tällä tutkimusmatkallani.

Sarjassa viisi seikkailu-urheilijaa kertoo elämästään ja intohimostaan seikkailemiseen, pahaan oloon ja itsensä ylittämiseen – jatkamisesta senkin jälkeen, kun keho ei pysty ja mieli haluaisi luovuttaa. “Siitä kaikki vasta alkaa”, sanoi Hintsa.

Heistä loistava intohimo sekä rakkaus adrenaliiniin ja kullekin rakkaaseen lajiin on vienyt heitä korkeille vuorille, merten tai ahtaiden luolastojen syvyyksiin ja satojen kilometrien juoksuille, joita moni muu ei lähtisi kokeilemaan. Intohimo on tehnyt heistä huippuja ja ammattilaisia siinä, mitä he rakastavat.

Yhdeksi rohkaisevimmista ajatuksista minulle jäi, ettei näidenkään seikkailijoiden tekeminen ja draivi avaudu kaikille. He tekevät, mitä tekevät sinnikkäästi itseään varten, kukin oman visionsa kutsumina, puskemina ja ajamina. Jäänalaisen vapaasukelluksen maailmanennätystä tavoitellessakaan ei voi kilpailla muiden kuin itsensä kanssa, sanoo vapaasukeltaja Johanna Nordblad.

En ole koskaan kokenut kilpailuviettiä tai halua haastaa itseäni fyysiseen epämukavuuteen – edes avantoon en yksinkertaisesti pystyisi tai suostuisi menemään. Samalla olen pääni sisällä ja lähisuhteissani elänyt äärirajoilla ja epämukavuusalueilla vuosikymmeniä. Tiedän, miltä tuntuu, kun on yksin siellä jossain eksyksissä ja valo tunnelin päässä himmenee, mutta toivo ja vimma valaisevat tien eteenpäin. Ehkä siinä on jotain samaa.

Sanassa seikkailu on kuitenkin jotain ihmeen kutsuvaa. Haluan olla seikkailija oikeassakin maailmassa, enkä niin usein pelkästään pääni sisällä, vaikka sekin on hienoa. Mihin tämä kutsu ja luova uteliaisuus minua elämässäni ja tämän vuoden aikana vielä vievätkään, se ehkä käy ilmi tässä matkan varrella. Pysykää kuulolla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *