69. Unelmia ulkoilmaelämästä

Olen tässä reilun vuoden aikana ihastunut kävelemiseen. Olen kyllä aiemminkin tykännyt käydä aktiivisen sisäilyn lisäksi ulkoilemassa, mutta olen vasta nyt päässyt sen flow’n makuun, joka astetta pidemmillä kävelylenkeillä syntyy.

Vaikka se ehkä hassua onkin, en olisi tehnyt tätä oivallusta ilman Pokémon Gota. Viime kesäkuussa nimittäin peli antoi viikkotehtäväksi kävellä 50 kilometriä. Lauantaiaamuna viikon saldosta puuttui vielä 30 kilometriä, jonka päätin haastaa itseni kävelemään kahden päivän aikana. Se täyttyi yllättävänkin helposti ja pitkät lenkit tuntuivat innostavilta ja mukavilta – samalla myös meditatiivisilta.

Nyt vuotta myöhemmin olen yllättänyt itseni haaveilemalla päiväretkistä, tai jos innostus sattuisi enemmänkin yltymään, pidemmistäkin vaelluksista. Se edellyttäisi kyllä vielä telttailuun ja rinkkailuunkin ihastumista odottamattomilla tavoilla.

Haastattelin viime vuonna pitkiä patikointeja harrastavaa tuttavaani ja kohtasin eräässä yrittäjäillassa sympaattisen yrittäjäkaksikon, joka järjestää erämaavaelluksia ryhmille. Jokin näissä tarinoissa ja kohtaamisissa on selvästi jäänyt minussa itämään, vaikka en pitkään aikaan ajatellutkaan, että aihe kutsuisi vielä minuakin.

Tällaisiakin ajatuksia sitä näemmä ihmisessä syntyy, kun laittaa työkoneen kiinni, jättää kännykän ja telkkarin avaamatta ja katsoo, mihin energia suuntautuu. Harvoin sohva tai muukaan istuin silloin kovin hehkeältä vaikuttaa. Active body, silent mind -tekeminen taas voi alkaa tuntua uudella tavalla omalta – rutinoituneen päässäelämisen ja kanavasurffailun vastapainoksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *