82. Avaraa minimalismia

Tämän viikonlopun olen nautiskellut kotilymyilystä ja ottanut levon kannalta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Editoin nimittäin tänä aamuna perjantaina kuvatut videot ja sain ne lähtemään haastateltaville hyväksyttäviksi. Pääsen siis lähipäivinä jakamaan teille kaksi uutta haastattelua. Niitä on ollut mukava tehdä ja olen niistä tosi innoissani.

Olen viime päivinä katsonut monta jaksoa amerikkalaista sarjaa, jossa rakennetaan perheille ja pariskunnille minikoteja. Ajatus viehättää minua siinä, että niissä eletään niin vähätavaraisesti, mutta niiden säilytystilat vaikuttavat harmittavan epäoptimaalisilta.

Useimmissa kodeissani olen eniten haaveillut hienoista säilytystiloista ja -ratkaisuista – kahdessa kodissa on osunut kohdalle huikean toimiva, tilava vaatehuone. Vaikkei mitään pukeutumislounge-kokoluokkaa sittenkään, enkä sellaista pienelle vaatevarastolleni edes tarvitsisi.

On kiva oivaltaa, että “going tiny” ei olisi itselle tärkeää, vaikka ei se mahdotonta olisi, sillä haaveenani on, että henkilökohtaiset tavarani mahtuisivat pariin matkalaukkuun. Olisi kuitenkin kiva asetella nekin vähät jotenkin kauniisti ja avarasti. Lisäksi tarvitaan aina liinavaatteita, huonekaluja, astioita ja muuta käyttötavaraa.

Olen vuosien varrella pohtinut sitä, millaisesta asumisesta oikeastaan unelmoin. Unelmointi on ihanaa, mutta siinä käy nopeasti ilmi, ettei kaikkia haaveitani yksinkertaisesti voi yhdistää samaan asuntoon, talotyyppiin, sijaintiin ja maahan. Haluan asua Suomessa, mutta tykkäisin myös ikuisista biitsikeleistä.

On jännä, että minulla on lukuisten muuttojen ja karsintakierrosten jälkeen tosi vähän tavaraa jäljellä, mutta silti haaveilen siitä, että voisin lähdettää ainakin kolmasosan vaatteistani. Lapsuusajan postimerkeillä, kukkamekoilla ja kulmasta imeskellyillä unileluilla ei niilläkään varsinaisesti tee mitään, mutta jotain muinaismuistojaan on silti kiva säästää – etenkin kun itsellä (aikuisena orpona) on ohuelti kanssamuistelijoita. Tai ehkä ne muistot voisi vain valokuvata?

Millainen suhde sinulla on tavaroihisi? Tuottavatko ne sinulle iloa vai huolta? Entä onko sinun ollut helppo luopua tarpeettomasta?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *