118. Omanlaisuuden outo kauneus

Mielessäni on pyörinyt tänään niin moninaisia, ihania, paradoksaalisiakin mietteitä, etten ehkä saa niitä avattua pariin sataan sanaan, mutta sanon jotakin.

Laitoin vuodenvaihteessa unelmakarttani aihetunnisteeksi #ihankivaeiriitä #kympintyttöjaylpeäsiitä – melkein en edes kehdannut, kun ei sellaisesta oikein saisi olla ylpeä. Haluaisin kuitenkin löytää itsestäni henkistä hauberia nimenomaan siihen.

Yksi niistä asioista, joka minulla eniten ottaa elämässä koville, jota vihaan ja jota vastaan jupisen, on tasapäistävä yhtenäiskulttuuri. Tänään Hesarin jutussa meinattiin, että Ruotsi olisi sen mallimaa, vaikka olisin ollut varma, että Suomi on.

Se kulttuuri, jossa ihan kiva suunnilleen sama on tavoiteltavampi kuin se jokin, mikä haastaa meitä kurottamaan syvemmälle ja korkeammalle kuin melkein uskaltaa tai kykenee, mutta sitten joku näkee sen, sanoo, että anna mennä ja sitten ja vain sitten syntyy jotakin sellaista, mitä kukaan ei olisi uskonut mahdolliseksi. Jotain enemmän kuin osiensa summa. Jotain, mitä ilman rohkaisevaa todistamista ei olisi.

Oma ratkaisuni pitkin elämää on ollut olla hiljaa ja huuvella muuten – olla kuuluvinani joukkoon ja olevinani tasapäinen. Olen myös kokenut häpeää ja huonommuutta perhetaustastani – jopa minua rakastaneet ihmiset ovat tuntuneet aidosti meinaavan, että olen kyllä ihan ihana ihminen, jos vain tsemppaan vielä vähän enemmän ollakseni vähemmän “liian”. Pienennä ja keskivertoista itseäsi, niin kyl sä sit suunnilleen kelpaat.

En kykene pukemaan sanoiksi, mistä kohdin se sisintä raastaa – se on niitä kipuja, jotka ihminen turruttaa saadakseen jäädä vielä täksi yöksi, vaikka ainoa itselle rehellinen veto olisi lähteä yön selkään kohti suurta tuntematonta.

Neuvoni nuoremmalle itselleni tai kenelle tahansa, joka sitä kaipaa on: Älä koskaan lakkaa lähtemästä pois väärien ihmisten luota, koska se koti ja syli, jonka oikeiden ihmisten luota vielä jonain päivänä löydät, on kauniimpi ja parempi kuin ikinä uskoisitkaan. Siellä sinua rakastetaan ja arvostetaan kaikkine omanlaisuuksinesi, ei niistä huolimatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *