120. Luovan yhteyden loputon kauneus

Kyllä minä tämän tiesin, mutta tämä taas pääsi minut yllättämään.

Kuuntelin tänään (erästä sparrausryhmää varten) Jari Sarasvuon Hymyilevä Apollo -radiomonologia, jossa hän puhui Eino Leinon elämästä ja tuotannosta.

Kirjoitin pari viikkoa sitten 1800-luvun lopun kultakaudesta, joka kiehtoo minua loputtomasti. Einon elämä ja ura alkoivat toisaalta, mutta merkittävimmät saavutuksensa hän(kin) sai aikaan Tuusulanjärven taiteilijayhteisön tukemana. Taidemaalari Pekka Halonen oli yksi Einon parhaista ystävistä ja tärkeimmistä tukijoista.

Tiesin kyllä, että Tuusulanjärven yhteisössä on kiehtovuuksia, joita en ole vielä ehtinyt tutkia, mutta yllätyin jälleen kerran siitä, miten kovasti Einosta inspiroiduin. Aikalaiset merkkihenkilöt eivät ilmeisesti Einoa arvostaneet ja häntä jopa vihasivat, mutta taiteilijayhteisöstä hän sai vankkaa tukea ja rohkaisua. Eino oli suosittu seuramies ja naistenmies, jolle viina maistui mutta joka oli samaan aikaan urallaan aivan valtavan tuottoisa.

Eino oli kuulemma yksinäinen 10-lapsisen perheen kuopus, joka oppi taaperona lukemaan ja pian kirjoittamaankin. Hymyilevä Apollo -teoksensa elämän ja kuoleman suurista linjoista kietoutuneena mm. helleeniseen tarinaperinteeseen ja raamatullisiin viittauksiin hän kirjoitti vain 19-vuotiaana. Melkoinen saavutus!

Kainuun Eino Leino -seuran kronologiassa Einon elämästä silmään pistävää oli se, miten turbulentissa maailmassa silloin elettiin. Suomen kieli sai ensimmäistä virallista tunnustustaan, tulivat sortovuodet ja niihin vastareaktiona kalevalaisen kulttuurin buumi, johon Tuusulassakin tartuttiin kaksin käsin ja luotiin kansallista kuvastoamme. Päälle tulivat 1. maailmansota, Suomen itsenäistyminen ja vuoden 1918 sota. (Vuosina 1918-1920 riehui espanjantautikin, jossa on nyt tietysti ajankohtaisuuden tuntua.) Eino kuoli Tuusulassa vuonna 1926.

Voisimmeko mekin siis nojata levollisemmin siihen ajatukseen, että kaaoksesta ja aaltoilusta voi nimenomaan syntyä hyviä ja merkityksellisiä asioita?

Miten me voisimme antautua tutkimaan villiä ja vallatontakin luovuuden tilaa? (Ja yhteisöllisyyteen jälleen palatakseni, tehdä sitä toisiamme rohkaisten?)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *