121. Näkyväksi tulemisen paradoksit

Huomaan olevani taas kerran ratkomassa asiaa, jolle ei oikein ole ratkaisua. Väilllä kuvittelen, että näkyväksi tuleminen on itsestä kiinni, kunhan itsessä on rauha ja uskallus, niin voi vain loistaa ja puhua elämästään kaikkineen.

Oman, itselle arkisen elämän ja matkan sanoittamisessa ja sosiaalistamisessa (muille vastaanotettavaksi tarjoamisessa ja saamisessa) on silti se haaste, että stoori on helposti muille heti liian rankka, vaikka mainitsisi vain aiheet.

Toisaalta joku toisenlaisia isoja haasteita kohdannut rohkaisee, että “kerro vain kaikki, kyllä kaiken voi kertoa”. Voi miten se ajatus kiusaa, piinaa ja houkuttelee, että voisi “vaan olla” ja löpistä menemään elämän kaikilta laidoilta. Sedät, tädit, kummit, kaimat, niin kuin moni muu tekee.

Oma rauhansa oman, rankankin tarinansa kanssa on lopulta aika helppo saavuttaa – sisäisesti siis, itsensä kanssa, hahmottaen sen monikerroksisen pimeyden ja valon yhteenkietoutuman ja samalla rakastaen elämäänsä ja ihmisiään tässä ja nyt.

Mutta rauha tarinansa näkyväksi tekemisen ja sosiaalistamisen kanssa, voiko siinä koskaan täysin levätä? Aika haastavalta tuntuu. Veikkaan että ei.

Media on tulvillaan kaltoinkohtelun ja mielivallan tarinoita, joilla ihmiset itseään viihdyttää. Vaan sanopa, että olet niiden kanssa ollut nokakkain, niin järkyttää helposti niin, ettei osaa kissaa sanoa tai mitenkään suhtautua.

Silloin näkyväksi tulemisen ja rauhan haaste kääntyy muotoon, että “jos sulla on rauha elämäsi kanssa ja asiat hyvin, niin etkö sä voi olla jo hiljaa?”. Etkö sä voisi tehdä itsestäsi näkyväksi vain ne ihanat ja kepeät osat, jotka muille on helppo kohdata, jotta me voidaan tykätä siitä ihmisestä, joka sä päällisin puolin olet?

Ole vain oma itsesi, mutta älä liian oma itsesi ole. Paradoksilta kuulostaa.

Kerro tarinasi päälinjat, jottei sinun tarvitse elää valheessa, mutta jaa viisaasti harkiten sitä, mitä maailma ei osaa kohdata. Ymmärrä myös vaikeus kohdata pimeää, jos se on kelle uutta.

Avoimuuden unelmassa hiljaisuus voi olla ystävä. Paradoksi sekin.

Levollisuus ei edellytä ristiriidattomuutta. Laajaan, kirkkaaseen ajatukseen mahtuu koko elämän kirjo.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *