126. Uuden kirjan voima

Olen hiljattain puhunut teille kirjan kirjoittamiseen tarttumisesta, mutta kuitenkin sisäisesti huomannut vieroksuvani ja väisteleväni sitä. Mikä siinä on, kun koen intoa kirjoittaa, mutta en koe haluavani tehdä sitä?

Nyt sen kuitenkin hoksasin, mistä homma kiikastaa. Olen nimittäin aikonut jatkaa sitä selviytyjän kirjaa, jota aloittelin vuosina 2014-2015. Onhan sitä jo 15 000 sanaa, niin kannattaisi se tehdä loppuun.

Sen kirjan näkökulma ei kuitenkaan tunnu minulle nyt kuusi vuotta myöhemmin ajankohtaiselta, joten sisäinen vastarintani johtunee yksinkertaisesti siitä, että en koe kutsua palata niihin ajatuksiin.

Aloitin eilen illalla uuden kirjan voimaantumisesta ja huomaan heti, että tuskin maltan päästä tarttumaan kirjoitustyöhön yhä uudelleen.

Tämä voimakirja on kyllä tavallaan jatkoa selviytymiskirjalleni, joten ehkä raskaampien aiheiden esiosakin tulee joskus, jos kirjailijuus tuntuu kivalta hommalta tehdä elämällään ja jos voimakirjani lukijoita ja jotakin kustantajaa ensin kiinnostaa.

Vaan ei siinä mitään, tiedän kyllä tarvinneeni nämä kaikki pitkät ja turhauttavatkin meinaamisen vuodet, jotta olen löytänyt sen paikan itsestäni, joka ei enää pelkää ja joka uskaltaa kirjoittaa ja julkaista mitä tahansa tekstiä, joka itsestä oikealta ja todelta tuntuu. Niin ei ole aina ollut.

Ja ehkä tähän vaikuttaa ikävuosien ja elämänkokemuksenkin karttuminen, niin kuin Hiljaisissa silloissa sanotaan:

“…as one gets older, one’s fears subside. What becomes more and more important is to be known – known for all that you were during this brief stay. How sad it seems to me to leave this earth without those you love the most ever really knowing who you were.”

Jos minun sisälläni ja ajattelussani on pitkään hiljaisena ollutta toivoa, lohtua ja voimaa, joiden sanoiksi pukeminen voisi muuttaa minun elämäni ja jonkun toisenkin elämän, niin voin kai minä niistä yhden kirjan kirjoittaa. No biggie! 😊

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *