153. Sisäiseen tietoonsa luottaminen

Muotoutumassa oleva uusi normaalimme on taas muutoksessa. Jumittavan kevään jälkeen me saimme nyt luvan mennä ja liikkua vapaammin. Tämä ulkoinen lupa saa meissä aikaan erilaisia reaktioita.

Joku meistä varaa kalenterin täyteen tapaamisia ja ottaa ilolla vastaan jokaisen kutsun. Joku toinen jatkaa tiukasti menojen rajaamista ja seuraa hissukseen tilanteen kehittymistä.

Kuten pitkin kevättä, on kiinnostavaa pohtia näitä eri tapoja reagoida – sitä moninaisiin lähteisiin ja mielikuviin pohjautuvaa sisäistä tietoa, johon me kukin päätämme tukeutua ja luottaa.

Elämänmuutoksen äärellä tietää olevansa, kun aiempi tieto ole enää sellaisenaan totta eikä valmiita vastauksia ole. On löydettävä uusi maaperä, jolle perustaa tapansa toimia.

Tälle murrosvaiheelle on ominaista myös kokemus siitä, että ulkoa tarjotaan monia muiden mielestä oikeita ratkaisuja, jotka eivät ihan tunnu sopivilta itselle, mutta silti pitää koko ajan tietää ja tehdä päätöksiä.

Pitäisikö työpaikassa tai suhteessa jatkaa vai lähteä? Karpata vai syödä vegaanisesti? Kirjoittaa kirja tai lähteä opiskelemaan? Katsoa Big Brotheria tai Game of Thronesia, kun muutkin? Ostaa Levikset, niin kuin me ysäriteineinä, tai ryhtyä joogiksi ollakseen edes hiukan kuuli?

Nämä tällaiset ovat tärkeitä sisäisen aikuistumisen ja kasvun paikkoja, kun saamme kysyä itseltämme, että mikä on arvojemme mukaista ja mikä on hyvää, ehkä viisastakin ihmisyyttä?

Uskallammeko tehdä joskus myös epäsuosittuja valintoja ja seistä levollisesti itsemme puolella ja sisäisen tietomme takana, vaikka muut eivät sitä seliitämälläkään ymmärtäisi.

Viime viikolla juttelin pitkään erään henkilön kanssa, joka halusi pohtia kanssani, pitääkö vanhempiin pitää yhteyttä, jos suhdetta kuormittavat elämänmittaiset vaille jäämiset ja kuulluksi tulemattomuudet.

Saammeko ja uskallammeko me asettaa rajamme ja sanoa vaikka hyvinkin jämäkästi, että “tästä minä alan, kohtele minua kunnioittavasti”?

Kyllä, joku voi loukkaantua, jos niin teemme. Moni loukkaa mieluummin itseään, jotta rauha säilyy. Mutta mikä on sen rauhan hinta – mille me silloin annamme luvan jatkua?

Mihin sinä tarvitsisit itseltäsi luvan?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *