156. Ikuinen unelma vanhemman rakkaudesta

Luin tänään Jeff Brownin julkaisun siitä, miten haitallista meille on yhä uudelleen palata kerjäämään rakkautta vanhemmiltamme, joilla ei ole sitä meille antaa.

Moni asiakas ja tuttu on tänä keväänä jutellut kanssani tästä aiheesta ja olen jo tätä sivunnutkin, mutta teen tästä nyt kokonaisen jutun.

Hattu kourassa me saatamme toivoa, että vanhempamme näkisivät ja kuulisivat meitä ja saisimme heiltä vihdoinkin rakkautta, jota olemme koko elämämme odottaneet. Ehkä silloin sielussamme oleva aukko täyttyisi ja kokisimme olevamme rakkauden arvoisia muissakin suhteissamme. (Saatamme olla tottuneesti mieliksi ja rakkauden kerjäläisiä, etenkin rakkaussuhteissamme.)

Valitettavasti vanhemmat eivät aina osaa, vaikka haluaisivatkin, antaa lapsilleen lämpöä, jota ovat itsekin jääneet paitsi. Ei heidän ikäpolvensa arjessa niinkään käyty terapiassa tai haaveiltu aikuisesta ystävyydestä omien vanhempien kanssa.

Elämä oli mitä oli ja sitä piti vain sietää, vaikkei se ehkä ollut tai tehnyt hyvää. Kasvun asenne ja siihen liittyvä kulttuuri lienee paljon muuttunut meidän ja vanhempiemme elinaikana.

On iso kysymys, että jos vanhempi ei ole kasvanut emotionaalisesti aikuiseksi, vaan kiukuttelee meille, kun toivomme ja vaadimme tavallista, tervettä vuorovaikutusta, niin onko meillä vastuu ja velvollisuus kantaa yksin suhteessa heihin aikuisen roolia – jota olemme parhaamme mukaan yrittäneet kantaa jo lapsesta saakka? Kuka edustaa meille sitä aikuisuutta, joka joskus hoivaa ja kannattelee myös meitä?

Onko silloin ainoa tie omaan aikuistumiseen tarkastella suhdetta vanhempiinsa ilman ikuisen toivon silmälaseja ja luopua siitä unelmasta, että he voisivat antaa meille sitä lämpöä, jota me ehkä kipeästikin kaipaamme? Onko silloin sallittua irrottautua suhteesta kokonaan tai luopua aktiivisesta yhteydenpidosta?

Jos teemme rauhamme sen kanssa, että vanhemmissamme ei ole kaipaamaamme rakkautta, me voimme lähteä maailmalle sydän avoimena ja etsiä sen kauniin ja aidosti välittävän rakkauden muualta.

Hyviä ja terveesti rakastavia ihmisiä on ja meistä jokainen on sellaisen rakkauden arvoinen. Sen voi löytää myöhemminkin elämässä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *