16. Alkuinnostus, sen lopahtaminen ja muutoksen ahnehtiminen

Tänään kirjoitan muutosprojekteissa tutusta ilmiöstä, joka on alkuinnostuksen lopahtaminen siinä vaiheessa, kun alkuinnostuksesta pitäisi siirtyä sinnikkään puurtamisen vaiheeseen. Vasta sisäisen vastarinnan läpi puskemisen myötä toimintatavasta ehtii muodostua pysyvä rutiini. Yleensä siihen menee laskentatavasta riippuen vähintään 30 tai 90 päivää. 

Aamujumppaa tehdessäni minulla oli vähän tylsää. Teenkö harjoituksen loppuun asti vai annanko itseni livetä siitä? Keksisinkö uutta kehitettävää, kun nyt on jo ehtinyt jonkinlainen tapa muodostua, vaikka vakiintuneesta toimintatavasta olen vielä kaukana?

Kun muutoksessa pääsee alkuun, tulee helposti into ahnehtia muutosta – nopeasti, nopeasti vain seuraavaan asiaan ja itsensä kehittämisen kirjoja nenän alle. Sitten muistin toppuutella itseäni.

Olen nimennyt tämän vuoden kolme ensimmäistä kuukautta ruoka-, liikunta- ja unirytmin teemakvartaaliksi ja vahvistin itselleni jo aamujumpan aikana ajatusta, että en nyt ota tähän muuta. Seuraavassa vaiheessa, ehkä jo ensi viikolla, alan asetella päivärytmiini treenejä myös kodin ulkopuolella ja laittaa monipuolisempia ja ravinteikkaampia ruokia.

Päiväkävelyllä miehen kanssa tuumasimme, että tämä on meille uuteen elämäntapaan sitoutumisen kannalta ihanteellinen tilanne, että molemmat toteutamme samansuuntaista, mutta yksilöllisesti sovitettua rytmiä. Kun molemmat pidämme rytmistä ja hyvästä pöhinästä kiinni, päivät sujuvat helpommin kuin jos touhuaisimme omiamme mihin aikaan vain. Niin meillä ennen oli tapana.

Kuten aluksi kirjoitinkin, on tärkeää saada muutokselleen todistajia ja tukijoita, joko lähipiiristä, vertaisryhmistä tai ammattilaisilta. Parhaassa tapauksessa kaikilta näistä. Olen viritellyt tuki- ja tsemppiverkostoja eri suuntiin ja monenlaisia hienoja ryhmiä, työnohjauksia ja henkilökohtaisia valmennuksia on luvassa. Myös muutama hemmotteluhoito on taas kalenterissa, olen ne nyt ansainnut!

Olen saanut napattua langan päästä kiinni ja tästä en laske irti. Ihanaa, vihdoinkin tapahtuu!

Oletko sinä parhaillaan muutoksen äärellä? Miten sinun prosessisi etenee? Tsemppiä ja onnea matkaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *