183. Puolimatkan krouvi

Hyvinvoinnin vuoteni on nyt puolivälissä, joten on paikallaan taas vetää yhteen mennyttä ja visioida tulevaa.

Kuten ehkä muistatte, minulla oli toiselle kvartaalille moninaisia kukoistuksen ja puhujuuden tavoitteita, mutta vuosineljänneksen teemanimeksi tuli muistiinpanoissani lopulta Corona Blues. Matalalentoa, silti hyvillä mielin.

Olen ollut kolme viime kuukautta hyvällä fiiliksellä, mutta ennemmin paneutunut ylläpitämään hyvinvointia kuin lisäämään sitä. Se on ollut täysin fine. Olosuhteiden mukaan aina on mentävä, suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Olen hyvilläni siitä, että en ole kokenut houkutuksia repsahduksiin elämän rytmien tai etenkään ruoan suhteen. Alkuvuoden uudenlainen balanssi varmasti auttoi tässä isosti. Kahvia olen pari kertaa koittanut juoda, mutta sitä seuraava olo on muistuttanut, että on parempi ilman.

Kuten aiemmin visioin, kolmannen kvartaalin to do
-listallani on iso kasa valmennuksellisia ja kukoistuksellisia kirjoja. Osa niistä on kaivannut huomiotani jo pidempään ja nyt on niiden aika.

Hyvä vinkki uusien elämänvaiheiden äärellä on aina aloittaa tiedon ja aiheeseen liittyvien virikkeiden keruusta – oli kyse harrastus-, työ- tai itsensäkehittämisprojekteista. Kun altistamme itsemme hyvälle tiedolle, uusien tilanteiden ärsykkeet ja kokemukset jäsentyvät uudella tavalla.

Muutoksessa kaikenlaiset peilipinnat ja uudet ajatukset ovat tärkeitä, kunhan niiden ei anna tulvia yli ja muistaa jättää tilaa myös sulattelulle. Mieli on usein nopea, mutta asioiden liukuminen lopullisille paikoilleen voi viedä aikaa – joskus taas loksahtaminen käy niin vauhdilla, että ihan paukahtaa ja sitten ei ole enää yhtään epäselvää, että onko jokin asettunut uusiin uomiinsa vai ei.

Tästä vuodestani jäi nyt tavallaan yksi kvartaali välistä, mutta en soimaa siitä itseäni. Kuulostelen itseäni hellästi, mutta jämäkästi. Annan itselleni kaiken sen ajan, jonka tarvitsen, mutta kun suinkin olen valmis liikahtamaan, rohkaisen itseäni myös heti eteenpäin. Kiire ei ole mihinkään, mutta en halua myöskään aikailla, jos asiat ovat jo selviä. Elämä on kuitenkin lyhyt.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *