184. Huonommin kuin ennen

Minä olin nuorena pirteä, pärjäävä ja positiivinen. Sillä tavalla ulkoisesti, tiedättehän. En minä kokenut feikkaavani, vaan sellainen olin muiden seurassa oppinut olemaan. Jakamaan ilot ja muhimaan murheet itsekseni pois.

Sellainen tapa vuorovaikuttaa myös tarjosi hurjan tärkeää vastapainoa tuskalle, jota sisälläni tunnottomana kannoin – pitkälle aikuisuuteen. Oikeastaan itsekään aavistamatta, että minussa edes mitään painolastia olisi.

Kun tulin taakastani tietoiseksi, noin kolmikymppisenä, se oli ollut harteillani parikymmentä vuotta. Tiedostin, ettei aikuisessa identiteetissäni ollut mitään osaa, joka olisi ollut täysin sen kuormituksesta vapaa.

Kun – kuin käden käänteessä – tietoisuus mykästä tuskasta, surusta, kiukusta ja muista tunteista oli herännyt, en yksinkertaisesti kyennyt enää kätkemään niitä. Tunteet vyöryivät joskus täydellä voimalla ja niitä oli vain pakko opetella ilmaisemaan rehellisellä, rakentavalla tavalla.

Tämä myös vaati ainaisesta pirteydestä, pärjäävyydestä ja positiivisuudesta luopumista – suostumista voimaan huonommin kuin ennen. Puhumista tarinoista ja tunteista, jotka ehkä ajaisivat vanhat ystävät tai uudet tuttavuudet luotani, kun olin toisenlainen ja synkempi. Samalla ehkä kuitenkin aidommin ja todemmin minä.

Vaati kohtalaisen paljon sisäistä kapinahenkeä asettua itsensä puolelle hinnalla millä hyvänsä ja luottaa siihen, että rinnalle jää tai löytyy ihmisiä, jotka ovat lähelläni siitä ainoasta oikeasta syystä, että he näkevät minut ja pitävät siitä, mitä näkevät – katsovat lempeästi ja rohkaisevasti sitä, mikä on vielä kesken ja nauttivat kanssani kaikesta siitä yhteisestä hyvästä, mitä elämässä on.

Trauman läpikäymisen haastetta on vaikea selittää ihmiselle, joka ei tiedä, mitä se on. Tänään kuvasin sitä sisäiseksi taisteluksi valon puolesta pimeyttä vastaan niin, että voi pitkäänkin olla epäselvää kumpi voittaa ja onko valolla edes mitään toivoa. Jokaisen päivän päätteeksi sisäinen toivo silti aina pohtii, että vaikka päivä oli raskas eikä mennyt ihan putkeen, huominen voi olla parempi. Rakkauttakin ehkä on, jos hyvin käy. Ja miksei kävisi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *