189. Hetki ennen oivallusta

Minulla on ollut nyt pari päivää jännä tunne. Tiedättekö sen fiiliksen, kun tuntuu selvästi, että jokin tärkeä ajatus on kirkastumassa, mutta ette vielä tiedä, mikä se on?

Sellainen olo minulla on ollut. Tunnen itsessäni keveyttä, iloa ja selkeyttä – riemuakin uuden löytämisestä, mutta en osaa vielä määritellä sitä tarkemmin. Jotakin ehkä pystyisin sanomaan, mutta samalla olisi liian aikaista.

Vähän kuin se hetki, kun on juuri tavannut uuden elämänsulostuttajan, eronnut nykyisestä tai päättänyt irtisanoutua työpaikasta. Jos sen kertoo liian aikaisin liian monelle, asia alkaa elää omaa elämäänsä tavalla, joka vain sotkee vielä prosessissa olevaa.

Sen voin sanoa, että nämä muhitukset tuntuvat koskevan myös valmentajuuteni painopisteitä ja kiteytyksiä – ammattilaisuuteni timantti on siinäkin hioutumassa. Aavistukseni sanoo, että se jokin on jotakin ilmeistä, minkä olen jo tiennyt, mutta se silti on vaatinut aikaa muhia ja minulta lisää sisäistä lepoa.

Toinen selkeyden tangentti tuntuisi liittyvän, etenkin keveyden osalta, turhan karsimiseen ja olennaiseen keskittymiseen. On kuin jotakin itselle ja kokonaisuuden kannalta turhaa tai epäselvää olisi itsestään putoamassa pois ja tilaa vapautumassa jonkin uuden täyttää.

Onko tällainen fiilis teille jostakin elämäntilanteesta tuttu? Että tiedätte luissanne ja ytimissänne, että kohta tapahtuu ja sitten se isokin elämänrulla vain kelautuu auki, kun on aika. Ei yhtään aiemmin tai myöhemmin.

Kuten alkuvuodesta totesin, minä olen jo vuosia toivonut tätä. Odottanut kärsimättömänä, yrittänyt tekemällä tehdä todeksi, kun olen ollut vimmalla etenemässä. Silti asiat ovat ottaneet aikansa muhia ja konkretisoituivat ajallaan, johon tahtomalla tahtominen ei niin vaikuta. Aavistus keveydestä, ilosta ja selkeydestä tuntuu ihanalta. Jännä nähdä, mitä tästä syntyy.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *