190. Aavistelua ja jälkiviisautta

Käynnissä olevasta elämänmuutoksesta on aika hassua ja haastavaakin kirjoittaa. Vain elettyä elämää voi kunnolla tarinallistaa, kun tietää, miten draaman kaari meni, mitä toiveita, haasteita ja ratkaisuja siihen liittyi.

Toisaalta tämäkin näkökulma haahuiluineen, uusine ideoineen ja suunnanmuutoksineen on tärkeä. Ei muutos ole kenenkään elämässä suoraviivainen asia, olivat visiot sitten miten kirkkaita hyvänsä. Itsekin tiedän suunnan, mutta en päämäärää.

Itselle sopivat ratkaisut löytyvät vain elämällä ja uutta kokeilemalla. Kun keräilee kokemuksia eri paikoissa ja erilaisten ihmisten seurassa voi kuulla, jos tarkasti kuulostelee, pieniä kuiskauksia, että Tätä lisää, pliis!

Sitten on mahdollisuus tehdä sitä lisää, jos muistaa ja uskaltaa arvostaa sitä tietoa, vaikka se vaatisi joskus haasteisiin tarttumista ja rämäpäistäkin ryhtymistä.

Tavalliseen elämäämme liittyvät haasteet elämän käännekohdissa ja uusissa aluissa ovat silti usein ihmisen kokoisia – sellaisia, että me niistä kyllä selvitään. Joskus pienemmällä vaivalla, joskus kovinkin hankalaan, kompleksisen prosessin kautta. Mutta selvitään silti!

Muutokseen läpikäyminen voi myös olla todellisuudessa keveämpää ja helpompaa kuin kuvittelemme. Tämä on ainakin oma kokemukseni.

Yksi asia elämänmuutoksessa voi kyllä olla hyvinkin raskas. Nimittäin muutosta vastaan haraaminen ja vastausten pitäminen lukittuina sä koskaan et muuttua saa -meiningillä.

Se on kuin istuisi Tukkijoen loppuliu’un alussa virran vietäväksi syöksähtämässä ja koittaisi pitää tukin visusti paikallaan. Miten paljon voimia sekin monilta meistä vaatii, vastustaa muutosta kaikin voimin, että tästä mäestä minä vaan en laske. Vaikka kyyti saattaisi olla yllättävän hauska ja kokemisen arvoinen juttu.

Mitä ehdottomammin me lukitsemme vastauksemme, sitä varmemmin elämän virta patomme jossain kohtaa murtaa. Kun pysymme joustavina ja liikkeessä, pääsee syntymään myös paljon hyvää. Annetaan elämän yllättää!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *