203. Epäterveistä ihmissuhteista

Näin unta ihmisestä, johon olin nuorempana ihan lääpälläni. Hän oli nyt vuosia myöhemmin muka palannut elämääni ja lähelleni superhurmaavana ja tunsin sen huuman, että olen valmis mihin tahansa, jos hänen kanssaan on mahdollista olla.

Hän katosi hotellilla kesken kaiken jättäen minut epävarmuuteen ja ilmaantui sitten taas hetkeksi.
Hän alkoi selvästi etääntyä ja minä toivoin hänen viimein vakuuttuvan siitä, että minä olen hänen elämänsä rakkaus, vaikka samalla tiesin, etten sitä edes haluaisi olla.

Päädyin suuren hiekkatyömaan, ehkä avolouhoksen reunalle ja sanoin lujasti itselleni, että sä et voi juosta sen miehen perässä. Sä et voi olla valmis mihin vaan saadaksesi vielä vähän sitä ei mitään, mitä tällä ihmisellä on tarjolla. Tyhjin käsin jäät joka tapauksessa.

Silti hetken päästä liu’uin alas louhoksen rinnettä viedäkseni turvaan hänelle kuuluvan matkalaukun, jotka pahikset jahtasivat, vaikken edes tiennyt mitä laukussa oli. Tarina oli vähän outo, niin kuin unet usein ovat.

Sellainen saattaa kuitenkin olla ainoaa rakkautta, josta joillakin meistä on kokemusta. Me yritämme nojata ihmisiin, jotka eivät koskaan olleet jäämässä ja jotka eivät oikeasti välitä meistä. Haluavat meiltä vain itselleen jotain, mitä me yli-innokkaina satumme kohdalle tarjoamaan kuvitellun rakkauden nimikkeellä. 

Ne kuviot harvoin päättyvät muuhun kuin kiusaantuneisiin sivuuttamisiin ja vain yhteen särkyneeseen sydämeen.

Toisenkinlainen rakkaus on kuitenkin mahdollista. Syvä ja arvostava kohdatuksi tuleminen ja läheisyys, joihin saa ja voi nojata ja jotka ovat tässä vielä huomennakin. Niissä suhteissa väärä mieliksi oleminen tai epätoivo ei vain koskaan aktivoidu, vaan niissä on kevyt ja levollinen pohjavire hankalampinakin päivinä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *