214. Kymmenen kuukauden tilannekatsaus

Lähdin tähän vuoteen suurin suunnitelmin – laittaisin ensin hyvinvointini perustan kuntoon syömällä, nukkumalla ja liikkumalla hyvin ja säännöllisesti.

Haaveissani siinteli viikonloppuja urheiluopistoilla, ihmisyyden parhaan potentiaalin tutkimista, tyylin terävöittämistä ammattistailistin kanssa ja vaikka mitä. Kaiken kaikkiaan halusin elää suuremmalla liekillä kuin mitä olen koskaan aiemmin rohjennut.

Halusin nähdä, mihin monet pienet, ihanat, rohkeat valinnat minut yhden vuoden aikana kuljettaisivat. Halusin sitoutua etenkin TOIMIMAAN isommin pelkän ison ajattelun sijasta.

Kuten tiedämme, tämä vuosi ei ole mennyt ihan niin.

Minulle tämä vuosi on ollut kaikin puolin hyvä, vaikkakin liekki pienempi kuin olisin toivonut. Vaikka elämän säästöliekittäminen ja epäotollisten olosuhteiden sietäminen on minulle entuudestaan tuttua ja siten aika helppoa, olisihan tässä hiljalleen jo kylliksi.

Olen tehnyt paljon pieniä, hyviä valintoja itseni hyväksi, mutta tiedostan, että olen tässä tilanteessa onnistunut rakentamaan niillä ennemmin perushyvää arkea kuin sitä kuuluisaa parasta itseä. Arvokasta kuitenkin sekin.

Olen todella hyvilläni, että päätin sitoutua vuoden alusta säännölliseen ruoka- ja unirytmiin. Tämä vuosi olisi ollut ilman niitä ihan toisenlainen. Paino laski alkuun nelisen kiloa ja on pysynyt koko vuoden samana asiaa kummemmin ajattelematta. Vaikka vaaka ei kerro hyvinvoinnista, jokin viesti elämän tasapainosta sillä kuitenkin on.

Aloin vuoden alusta kirjoittaa näitä päiväpostauksia, joita laadin elokuun alkuun asti joka päivälle. Sitten tuli tauon paikka. Olen kuitenkin kaivannut kirjoitusrutiinia ja tekstien julkaisemista, joten aloitan nyt marraskuusta uudelleen ja viimeistelen vuoden kaksi viimeistä kuukautta teidän kanssanne sanojen sylissä. Tervetuloa mukaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *