Katja Nurmisen esittely

Tervetuloa! Olen Katja Nurminen, viestintäsuunnittelija, tarinankerturi, muutosvalmentaja ja Certified Business Coach®. Näillä sivuilla kerron sinulle palveluistani ja hieman myös itsestäni.

Rakkaudesta sanoihin ja sanallistamiseen

Tarinani lähtee liikkeelle rakkaudestani sanoihin ja sanallistamisen voimaan. Opin lukemaan jo ennen kouluikää ja ahmin kaikki lasten ja aikuisten kirjat kirjastoauton hyllyiltä.

Sanat ja kielet kulkivat rinnallani läpi kouluvuosien. Luin lukiossa äidinkielen ohella kuutta kieltä, joten saksan ja englannin kääntämisen opinnot Tampereen yliopistossa olivat minulle luonteva valinta. Rakastuin palavasti Saksaan, saksaan ja monikieliseen viestintään.

Opintojen lopulla siirryin työelämään ja työskentelin yli 10 vuotta viestinnän asiantuntijatehtävissä kansainvälisessä käännöskonsernissa, jossa myös pohjoismaiset kielet tulivat osaksi kielivalikoimaani. Kaikki nämä vuodet suomen kieli on kuitenkin ollut tärkein työkaluni.

Vuoden 2014 alussa ryhdyin yrittäjäksi ja perustin Ignite Communications Oy:n palvelemaan pohjoismaisia ja kansainvälisiä asiakasyrityksiä heidän Suomen markkinoille suunnatussa viestinnässään.

Valmentajuuden polulle

Valmentajan urani alkoi varsin tavallisesti: aloin kirjoittaa blogia elämänmuutoksesta. Siitä tuli niin rakas ja aikaa vievä harrastus, että yrittäjänä minun oli päätettävä luovunko siitä vai kouluttaudunko ammattivalmentajaksi.

Olin kääntäjänä harjaantunut sanallistamaan muiden sisältöjä, nyt tutkin kirjoittajana omaa ääntäni ja etsin sanoja muutoskokemuksilleni. Huomasin tekstieni innostavan tuhansia ihmisiä elämänmuutoksen äärellä, mutta oli vaikea vastata yksityisviesteihin siitä, mitä valintoja heidän kannattaisi elämässään tehdä. Tiesin tarvitsevani coaching-taitoja käydäkseni keskusteluja eettisesti ja vastuullisesti sekä auttaakseni kysyjiä omien vastaustensa löytämisessä.

Vuosina 2015−2017 suoritin NLP Practitioner- ja NLP Master Practitioner -opinnot Tampereella ja keväällä 2017 Certified Business Coach® -koulutuksen Suomen huippuihin kuuluvassa Business Coaching Institutessa. Koulutukset ovat tuoneet taitoja ja työkaluja valmennustyöhön, mutta tärkeintä on vuosien varrella karttunut kokemus vuorovaikutuksesta ja luottamuksellisista kohtaamisista asiakkaiden kanssa.

Viestintä ja valmennus yhden hatun alle

Valmentajaksi valmistuttuani tuli ajankohtaiseksi miettiä, kummalle tielle lähden. Haluanko tehdä viestintää vai valmennusta? En osannut tai halunnut tehdä sellaista valintaa. Yrittäjänä silti liian monista hatuista on vain haittaa.

Kun tutkin kiteytystä osaamiselleni ja kutsumuksilleni, ensin vastakkaisilta näyttäneet osaamisalueet alkoivat täydentää toisiaan. Minähän voisin erikoistua coaching-käännöksiin ja coaching-sisällöntuotantoon! Coachaavaa otetta ja tekstin tekemisen taitoa tarvitaan yritysten ja yksityishenkilöiden tarinoiden ja historiikkien laatimiseen. Eikä elämäntarinallisen kirjoittamisen ohjaaminen yksilöille ja ryhmille suju ilman fasilitointitaitoja ja syvää rakkautta sanoihin.

Lopullinen kiteytykseni kuuluu näin: Viestintäsuunnittelijana ja tarinankerturina tuotan viestintää ja sujuvia sanoituksia asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin coachaavalla otteella. Muutosvalmentajana ja -kirjoittajana käytän coaching-taitojani ja sanojen voimaa rohkaistakseni yleisöjäni kohti muutosta ja sitä elämää, joka heidän visioissaan siintelee. Autan asiakkaitani tutkimaan sanojensa ja tarinoidenda kautta itseään − myös aloittamaan ja kirjoittamaan uusia lukuja elämässään.

Mikä parasta: näihin kaikkiin riittää vain yksi hattu − minunnäköiseni hattu.

Miten minä voin auttaa sinua?

Minulle olisi ilo olla apunasi ja ajattelukumppaninasi niin viestinnän, tarinankerronnan kuin muutosseikkailujenkin saralla. Kutsun ja haastan sinut ottamaan aikalisän ajattelulle elämän käännekohdissa ja uusissa aluissa! Viestimään, tarinoimaan ja tutkimaan omannäköisiäsi polkuja tavalla, joka sytyttää sinut itsesi ja saa muut syttymään!

Millaisen tarinan sinä haluat kertoa?